Vaikka kuinka treenaan, niin paino ei laske ja miksi innostus aina lopahtaa?

 Lukuisien asiakkaideni kanssa törmään tähän samaan ongelmaan. Ohjeita on pilvin pimein netti täynnä ja monia on lukuisia kertoja yritetty hyvilläkin tuloksilla, mutta aina hetken kuluttua motivaatio laskee ja huomataan että aina palataan lähtölukemiin liikunnassa, ruokatottumuksissa, väsymyksessä ym hyvinvoinnin saralla. 

Tähän on lukuisia syitä, joita on lähdetty asiakkaan kanssa purkamaan yksitellen. Olisi lähes mahdotonta edes onnistua, jos koko paketti pitäisi saada kuntoon kerralla. Silti tuloksia pitää saada nopeasti, että motivaatio ja usko prosessiin säilyy ja vahvistuu. Jokainen meistä voi ottaa netistä jumppaohjeita ja rentoutusohjeita sekä ruokaohjeita, jotka lupaavat lisää kuntoa, laihtumista, terveyttä ym. 

Asia ei kuitenkaan aina ole, niinkuin luvataan. Ensinnäkin, painon pudotusta on turhaa odottaa esimerkiksi kiinteyttävillä treeniohjelmalla, jos ruokavalio ei tue tavoitteita. Ruokavaliolla on turha odottaa pelkästään painonhallintaa jos stressitila on niin korkea, että keho pitää kynsin hampain kiinni kehon rasvoista. Stressinhallinta myöskään ei yksin ole tie onneen ja autuuteen, jos ylipaino häiritsee terveydentilaa ja jaksamista. 

Ja tämä siis aiheuttaa monille sen ongelman, mitä näistä, kuinka paljon, miten saan ne mahtumaan almanakkaani. Ylirasitus on myös sellainen tila, mikä saavutetaan hyvinkin nopeasti, kun innostutaan jostain uudesta treeniohjelmasta ja lähdetään suinpäin sitä toteuttamaan, vaikka oma kuntotaso ei siihen vielä ole lainkaan valmis. Innostus lopahtaa hyvinkin nopeasti, kun ylirasituksen oireet alkavat näkyä väsymyksenä, uniongelmina, motivaation puutteena, alavireisyytenä, painon junnauksena paikallaan, ylensyöntinä ym….

 

Täytyy siis aina muistaa, että keho on kokonaisuus, jossa kaikki osa-alueet täytyy ottaa huomioon, kun halutaan elämään pysyvää muutosta, oli sitten kyse painonhallinnasta, lihasten kehityksestä, kunnon kohottamisesta tai vain yleisestä jaksamisesta. Ja tässä tarvitaankin monesti ammattilaista apuun jotta päästän pysyvään lopputulokseen.

 

Personaltrainer Etänä on ollut monelle toimiva ratkaisu, varsinkin nyt, kun korona rajoittaa liikkumista ja yhdessäoloa tai yksinkertaisesti haluaa hieman halvemman vaihtoehdon henkilökohtaiseen valmennukseen.

 

Tsekkaa lisää tästä

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.